Ekologisuudesta (ja sen puutteesta omassa elämässäni)

 

Taas kaislikossa suhisee Lidlin takia. Eilisen päivän uutisissa mm. tämä Alko-asia. Ja tottakai politiikka liittyy tähän. En ainakaan itse epäile hetkeäkään etteikö Suomi olisi hyvinkin korruptoitunut valtio isojen kauppaketjujen pitäessä hyppysissään lähes koko Suomen elintarvikemarkkinoita. Siitä voi lukea lisää vaikka täältä, ja sieltä taas halutessaan eteenpäin.

Se on minulle henkilökohtaisesti ihan sama, missä Alkoja on (koska käyn kyseisessä kaupassa n. 4 kertaa vuodessa), mutta artikkelin herättämä keskustelu vei ajatukset ihan toisille raiteille. Nimittäin ruokaan, sen hankkimiseen ja näiden molempien eettisiin ominaisuuksiin.

Olen teoriassa ekologisesti ajatteleva ihminen, mutta minun ”ekologinen ajattelutapani” ei kyllä kovin analysoivaa tarkkailua kestä. Kierrätän kyllä (mutta en läheskään kaikkea mitä voisi), yritykseni toimii kestävää kehitystä ajatellen oikein hyvin, korjaan tavaroitani ennemmin kuin heitän menemään, kesät liikun pääasiassa polkupyörällä ja talvella julkisilla polkupyörän lisäksi, pyrin ostamaan tuotteita ja palveluita kotimaisilta PK-yrityksiltä, MUTTA: poltan tupakkaa, en läheskään aina osta kotimaista tai luomua (minun ostoskäyttäytymiseni riippuu lähes täysin sen hetkisestä rahallisesta tilanteesta), tarvitsen autoa töihin, joten tulen sellaisen varmasti hankkimaan mikäli sen ajokortin saan (näin 9 vuotta jäljessä) ja muutenkin olen hyvin keskinkertainen tässä ekologisessa ajattelutavassani.

Mutta tuo isojen kauppaketjujen toiminta ärsyttää, ja on ärsyttänyt jo pitkään. Elintarvikkeiden hintaa säädellään kartellinomaisesti. Sille, joka oikeastaan kaiken työn tekee (tuottaja), jää rahaa suhteessa ihan liian vähän työn ja riskien määrään nähden. Enkä haluaisi tukea myöskään monikansallisia superyhtiöitä, jotka riistävät ja kohtelevat kaltoin omia työntekijöitään ympäri maailmaa (ja kuka tietää kuinka paljon nämä yhtiöt taas vaikuttavat politiikkaan korruption kautta).

Saksassa ja Sveitsissä voit tilata kotiovelle luomukorin, joka sisältää asiakkaan haluamia luomutuotteita. Hyvä idea, ja tätä on viime vuosina alettu harrastamaan myös Suomessa ja ihan viimeaikoina näitä tuotteita on voinut alkaa tilata Keski-Suomeenkin. Mutta minä haluaisin tukea nimenomaan näitä ihan lähialueen pientuottajia ostoskäyttäytymiselläni. En minä tarvitse Kiinasta tuotua luomuteetä tai Brasiliasta tuotuja luomuappelsiineja, vaan haluaisin tukea nimenomaan niitä Suomalaisia tuottajia, jotka Suomen byrokratiasta ja säätelystä huolimatta jaksavat yrittää täällä lähellä.

Löysin nettikaupan, josta voi ostaa mm. lähiluomukorin. Hinta on ihan ok, mutta lähiluomu tulisi Tampereelta. Noin tunnin aktiivisen googlaamisen ja tutkimisen jälkeen löysin viimein Keski-Suomen alueella olevien lähituottajien listan. Kumpi on ekologisempaa? Antaa jonkun tuoda autolla ”lähiruuat” Tampereelta, vai käydä itse kiertämässä useampi nimenomaan Keski-Suomen alueella oleva lähituottaja (tähän taas tarvitaan se auto)? En nyt ole ihan varma, mutta sillä sekunnilla kun saan auton käyttööni, soitan koko listan läpi ja kysyn, kenen tiloilta voi elintarvikkeita ostaa suoraan.

P.S. En ole raskaana. Pystyn taas stressaamaan muustakin kuin kyseisestä asiasta. Jee!

 

Yksityisyrittäjyyden ongelmista

 

Mainitsin tuossa aikaisemmin perustaneeni taide- ja opetusalan yrityksen viime syksynä. Ihan alussa kaikki yrityksen perustamiseen ja sen pyörittämiseen liittyvät asiat tuntuivat aika helpoilta. Nyt olen toiminut yksityisyrittäjänä lähes vuoden, ja ilmeisesti perusjuttujen rutinoiduttua alkavat ne ihan uudenlaiset ongelmat.

Ensinnäkin: jatkuva uusien asiakkaiden etsintä (joka muuten näin kesällä on ihan hirveän vaikeaa, kun ihmiset ovat lomilla). Starttirahakauden päättyminen asettaa aika paljon paineita tähän, mutta muutokset varsinkin kunnallisella puolella ottavat aikaa paljon. Yksityisasiakkaille myymisessä ongelmana taas on markkinointi: se vaatii ihan hirvittävän määrän resursseja niin rahallisesti, kuin ajallisestikin.

Toiseksi: varsinkin tuotteita myydäkseen pitäisi osallistua tapahtumiin. Niitähän nyt kesällä olisi, mutta osallistumismaksut ovat usein hurjan korkeita. Lisäksi, jos et omista autoa etkä ajokorttia, on tapahtumiin pääseminen melkoisen vaikeaa. Pelkkien tuotteiden kuljettaminen vielä saattaisi julkisilla liikennevälineillä onnistua, mutta monet tapahtumajärjestäjät vaativat myyjiä ottamaan mukaan myös omat myyntipöydät/myyntiteltat jne. Tämä asia tulee onnekseni korjaantumaan lähikuukausina, jos vaan pääsen siitä inssistä läpi. Mutta sittenpä voi taas miettiä, kuinka rahat riittävät ajokortin, auton ja myyntiteltan hommaamiseen. Vaatii melkoisia investointeja.

Yrityksessäni suurin  liikevaihto tuleekin nimenomaan palveluiden myymisestä. Mutta kuinka markkinoida kyseisiä palveluita? Pelkkä sähköpostilistan kokoaminen ei riitä. Perään on PAKKO soittaa. Tämänkin jälkeen suurin osa potentiaalisista asiakkaista sanoo ei. Jos joku sanookin kyllä, ottaa se melkoisesti aikaa sopia asioista muihin asiaan liittyvien tahojen kanssa.

Kolmanneksi: se, kun muut eivät hoida hommiaan tai hoitavat ne huonosti. Myös niitä kusettajia löytyy. Tämän minä koen kaikista ahdistavimmaksi puoleksi yrittäjyydessä. Kaikkia asioita ei vaan voi tehdä itse, ja yrittäjänä palveluita joutuu ostamaan myös ulkopuolisilta toimijoilta. Kotisivut ovat äärimmäisen tärkeässä asemassa yrityksen markkinoinnissa ja imagon luomisessa. Itsellenihän kävi sillä tavalla, että kotisivujeni ensimmäisen version tilauslomake ei toiminut, ja tämä selvisi vasta pitkän ajan päästä. Kotisivujen tekijä ei myöskään koskaan laittanut pyytämiäni päivityksiä sivuille, ja jätti sivuille kirjoitusvirheet, joista olin maininnut hänelle useampaan kertaan. Ei kauhean hyvää mainosta kyseiselle tekijälle (eikä minulle!). Kotisivut laitettiin kokonaan uusiksi eri tekijän toimesta, ja niistä tuli omasta mielestäni oikein hyvät (nyt myös yhteydenottolomake todistettavasti toimii). Päivitysten tekeminen tosin kestää edelleen (osittain myös sen takia, että en jaksa muistuttaa ja painostaa asiasta). 

Itselläni on aina ollut ylikorkea työmoraali. En ole koskaan elämässäni lintsannut töistä. Ajattelen, että hommat hoidetaan niin kuin on sovittu, siihen päivään mennessä kun on sovittu, ja muita vaihtoehtoja ei edes harkita. Yritykseni ei kuitenkaan olisi selvinnyt ensimmäistä kuukautta pidemmälle ilman kirjanpitäjääni. Sanonta siitä, että hyvä kirjanpitäjä on yrittäjän paras ystävä, pitää äärimmäisen hyvin paikkaansa. Kirjanpitäjäksi ei siis kannata ottaa ihan ketä tahansa, vaan hänen valintaansa kannattaa oikeasti panostaa.

Neljänneksi: tulojen vaihtelu. Itselläni tulot saattavat vaihdella yli 600% kahden eri kuukauden välissä. ALV:t kuitenkin maksetaan pari kuukautta jäljessä toiminimellä työskennellessä, eli voitte varmaan hyvin kuvitella, että välillä on kuukausia, jolloin makaroni- ja kaurapuuromeiningillä mennään, ja laskuille sovitaan uusia eräpäiviä. Nyt siis puhutaan melko pienen liikevaihdon omaavasta, pienestä yrityksestä. Vai miltä se kuulostaa, että joudut maksamaan kuussa saman verran veroja, kuin mitä pienipalkkainen ihminen saa kuukauden töistään, vaikka et olisi saanut myyntiä yhtään enempää, kuin se pienipalkkainen ihminen palkkaa? Ja siihen lisäksi yrityksen pakolliset vakuutukset, YEL, materiaali- ja matkakustannukset ja siitä puhelimisessa asumisesta koituvat kulut.

Viidenneksi: yrittäjä on yrittäjä myös vapaa-ajalla. Jos yrittäjä saisi palkkaa kaikkien tekemiensä työtuntien edestä samoin kuin palkansaaja, puhuttaisiin melkoisen isoista kuukausiansioista. Vaikka yrittäjä ei käytännössä tekisi mitään, pyörivät yrityksen asiat kuitenkin mielessä, ja nämä ”minäpä hoidan tämän ja tuon pikkujutun viikon ainoana vapaapäivänä” eivät ole ollenkaan harvinaisia. Uusia ihmisiä tavatessa, kysytään usein mitä uusi tuttavuus tekee työkseen. Sillä sekunnilla, kun ilmoitat olevasi yrittäjä, luo toinen sinusta tietyn mielikuvan. Yksityisyrittäjä edustaa yritystään myös vapaa-ajalla. Itse pyrin erottamaan roolit toisistaan, minä minänä ja yritykseni yrityksenä, mutta aika harvoin tämä onnistuu käytännössä. 

Kuudenneksi: Yksityisyrittäjä tekee asiat yksin. Niin se vain on. Verkostoituminen auttaa, mutta ei kukaan tule ilmaiseksi auttamaan käytännön asioissa (eikä tarvitsekaan, kyllä työstä pitää saada palkkaa). Ongelma vaan tahtoo olla se, että jos ei ole varaa edes omaan palkkaan, on asiat pakko hoitaa itse (tai jättää hoitamatta ja hakeutua normaaleihin palkkatöihin).

Hetkeäkään en kuitenkaan ole yrittäjäksi ryhtymistä katunut. On se raskasta. Ja kyllä byrokraattinen puoli välillä vituttaa (anteeksi vain ilmaisu). Kuitenkin omien työaikojen ja työjärjestyksen määrittäminen on aika mahtavaa. Ja valinnanvapaus siinä, mitkä työt ottaa vastaan ja mitä ei (tosin näin kesällä mulla on meininki, että ihan mitä vaan kunhan siitä saa vähän rahaa että saa laskut ja vuokran maksettua). Välillä katselen huvikseni molin sivuja, ja leikittelen ajatuksella yrityksen lopettamisesta ja tavallisiin palkkatöihin siirtymisestä, mutta eipä tarvitse paljoa aikaa molin sivuja selata, kun sitä taas muistaa miksi sitä yrittäjäksi ryhtyi :).

 

 

Tämä ei ole mamma-, lifestyle- tai ruokablogi

 

Tiedättekö sen ihmistyypin, joka ajattelee asioita niin paljon, että hukkuu omaan maailmaansa? Jos ette, opitte tuntemaan.

Viimeinen vuosi on ollut suurien muutosten aikaa. Valmistuin syksyllä 2013 Filosofian maisteriksi yliopistosta, perustin oman taide- ja opetusalan yrityksen, remontoin omakotitalon nykyään entisen poikaystäväni kanssa, josta onnekseni pääsin eroon alkuvuodesta ystävieni, perheeni, poliisin ja lähestymiskiellon avulla, remontoin vuokra-asuntoni, vannoin etten varmasti ota ainakaan vuoteen yhtään miestä pyörimään jalkoihini, tapasin henkilön, jota varmaan kutsutaan sielunkumppaniksi, ja SE suunnitelma meni vähän uusiksi, pääsin kevään 2014 yhteishaussa sisään ammattikorkeaan alalle, josta olen haaveillut noin kymmenen vuotta… Olen käynyt vuoronperään yritysneuvojalla ja psykologilla, fake it til you make it -tapahtumissa ja narsistien uhrien tukiryhmässä, ajanut B-korttia jo puoli vuotta, koska en vaan ehdi/jaksa/pysty, elänyt sitä sellaista yrittäjän elämää, jossa tulot heittelevät 600% kahden kuukauden sisällä, käynyt ulkomailla hermolomalla, kärsinyt burn outista, paniikkikohtauksista ja ahdistuksesta, tutkiskellut sisintäni ja oppinut paljon.

Kyllä, aion kertoa myös kipeistä asioista: entisestä narsisti-poikaystävästä, parisuhdeväkivallasta, menneisyydestä, yrityksen pyörittämisen haasteista ja siihen liittyvistä peloista. Ja kyllä, aion ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Mutta: aion myös kertoa niistä hyvistä jutuista. Siitä, kuinka en ole koskaan kokenut olevani niin onnellinen , kuin mitä olen tekemieni päätösten seurauksena ollut. Siitä, kuinka oikeastaan asiat on ihan hyvin, tai vaikkei olisikaan, niin kaikesta kyllä selviää… ehkä.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä tässä muutosten ketjussa: tällä hetkellä minulla on suuri epäilys siitä, että olen raskaana. Sosiaalisten ja yhteiskunnan asettamien kriteereiden mukaan kaiken pitäisi olla ihan fine: ollaan molemmat sen maagisen 25 ikävuoden ohittaneita, molemmilla on töitä, ja parisuhde on hyvä. Mutta minä en koe olevani valmis olemaan äiti, eikä meidän parisuhde ole valmis ottamaan kolmatta henkilöä mukaan kuvioihin. Mulla on yritys pyöritettävänä ja korkeakoulu käytävänä, eikä kumpikaan meistä halua vielä muuttaa yhteen asumaan. En helvetti vieköön aio tehdä mitään raskaustestiä ennen kuin olen satavarma siitä, että kyseessä ei ole pelkästään joku stressin tai helteen aiheuttama hormonien heitto.